maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäyö

- ja auringonnousu
 
 







Kesäyö kätkee ympärilleen uskomatonta kauneutta. Usva on laskeutunut pellolle ja luonto on hetken aivan hiljaa - kaunista! Kuvat ovat Pohjois-Savosta, jossa olimme jälleen luonnon helmassa - minä ja kamera. Kesäöissä on jotain taianomaista tunnelmaa.. Luonto on vehreä ja kaunis! Kesäkuun lähestyessä loppuaan minusta tuntuu siltä, että syksyn pimeys on jälleen askeleen lähempänä. Vielä on kuitenkin kesää jäljellä, joten nautitaan tästä hetkestä! Heinäkuun helteitä odotellessa.. ;)
 
Mervi

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Kesä

- ja kukkaset

 
 
 
 


 
Pihamaalla kukoistaa! Kuvat kertovat jälleen sanoja enemmän.. :) Pioni on kauniisti nupulla ja puhkeaa kohta kukkaan! Toinen Pionini kärsi hieman siirtämisestä eikä kuki ainakaan tänä kesänä. Taimi on kuitenkin virkeän oloinen, joten olen toiveikas ensi kesän kukinnan suhteen. :) Kuvan Keltapäivänlilja lopettelee jo kukintaansa. Kasvi on kaunis ja hyvin perinteinen. Kauniit keltaiset kukat hurmaavat tuoksullaan. Tästä kasvista minulle tulee mummola mieleen.. :) Perennoiden lisäksi pihamaallani asustaa erilaisia ruukkukasveja ja yrttejä - monta sorttia. ;) Niiden parissa on hauskaa puuhastella :)
 
Aurinkoista viikonloppua kaikille!
 
 
Mervi

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Näköalapaikalla

- ja ihan lomalla!




 






Siellä missä on kaunista luontoa, niin siellä olen minäkin.. :) Yllä olevat kuvat ovat Nilsiässä sijaitsevan Tahkovuoren huipulta, jossa kävimme juhannuksen aikaan. Maisemat olivat upeat! Aloitin juhannuksena myös kesälomani ja se tuntuu niin hyvältä! Lomaani kuuluu yhdessäoloa perheen, läheisten ja ystävien kanssa, aikataulutonta olemista, rentoutumista ja matkustamista eri puolella Suomea. Harjoittelen myös syksyn maratoniin, joten kameran lisäksi lenkkitossut kulkevat mukanani sinne minne ikinä menenkin :) Blogini päivittyy lomani ajan kesäisistä kuvista ja rennoista tunnelmista! Nyt nautitaan kesästä!
 
Aurinkoista kesää ihan jokaiselle! <3
 
Mervi

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusruno

 







 
Kumarru matalalle
kumarru varoen.
Nähdä voit keltaiset liekit
keskellä vehreyden.

Niitty jo puhkeaa tanssiin
vihreys verhonaan.
Kätketty lapsuuden kesäkuu
on päivänkakkaraan.

Kumarru matalalle,
kumarru varoen.
Aurinko laskeutui tänne
sinulle hymyillen.
 
- Anna-Mari Kaskinen

torstai 19. kesäkuuta 2014

Juhannustaikoja

- ja lemmenloitsuja!

Juhannustaiat ovat vanhoja juhannuksen juhlintaan liittyviä kansanperinteitä. Taikoja tehtiin lähinnä naimaonnea ja tulevaisuutta varten. Oli kaivoihin kurkistamista ja kuvajaista, kukkien poimimista ja niityllä alasti kirmaamista. Juhannustaikoja on lukemattomia - ja osa varmasti on ihan käyttökelpoisia tänäkin päivänä. Mikään ei myöskään estä soveltamasta taikoja omaan elämäänsä sopiviksi, joten kannattaa rohkeasti kokeilla.. :) Juhannusyössä on taikaa! ;)

7 kukkaa tyynyn alle
Muistan kuulleeni tämän juhannustaian jo lapsena.. se lieneekin aika vanha. Siinä kehoitetaan keräämään erilaisia kukkia tai yrttejä tyynyn alle juhannusyöksi. Kukkien tulisi olla erilaisia ja ne pitäisi poimia seitsemältä eri niityltä. Kukkien keräämisen lisäksi tulisi ylittää seitsemän aitaa ennen nukkumaan menoa. Mikäli kaikki menee hyvin, niin tuleva aviopuoliso tulee tervehtimään unessa.

Parisuhteessa eläville tämän voisi soveltaa siten, että mikäli uni on miellyttävä, niin sen voisi yrittää aina muistaa myöhemminkin.. ;)

Muita vanhoja taikoja:

- Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.

Parisuhteessa eläville tämä voisi taas tarkoittaa sen nykyisen puolison tai kumppanin kuvajaisen ilmestymistä. Oman kumppanin kuvajaisen ilmestyminen tietää useita onnellisia yhteisiä vuosia.

- Perinteen mukaan saniainen kukkii vain juhannusyönä. Mikäli näet kukkivan saniaisen, niin poimi se kiireesti. Uskomusten mukaan se toi taikavoimia poimijalleen.

Nykypäivään sovellettuna taika toisi voimia selviytyä perhe-elämän haasteista.

- Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.

Mikäli näen peilistä nykyisen puolisosi, niin voit huokaista helpotuksesta. Teillä menee hyvin! :)

- Uskomuksen mukaan juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.

Tämä uskomus voisi tarkoittaa myös sitä, että se kenen suuntaan savu kääntyy, saa kevättalvella perheenlisää. :) Juhannusyönä usein lempi leiskuu.. ;)



Hyvää juhannusta kaikille <3
 
Mervi

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Oivalluksia

Kirjoitin keväällä luovuttamisesta. Siitä, että miten tässä suorituskeskeisessä yhteiskunnassa ihannoidaan tavoitteellisuutta ja menestymistä. Kirjoituksessani tarkastelin kuitenkin asian kääntöpuolta - luovuttamista ja sen tuomia mahdollisuuksia. Olen pohtinut paljon tätä asiaa ja tullut toistuvasti siihen tulokseen, että kyllä - joskus on hyvä luovuttaa! Luovuttaminen ei tarkoita kuitenkaan luopumista jostakin vaan päinvastoin! Se voi avata aivan uusia näkökulmia ja mahdollisuuksia päästä eteenpäin. Juuri tämän oivaltaminen mahdollistaa sen, että asian voi kääntää myönteisellä tavalla edukseen.
 
Miksi pyristellä loputtomiin sellaisten asioiden äärellä, joille ei voi yksinkertaisesti itse mitään?Monet asiat ovat kuitenkin itsestään kiinni! On myös tultava sinut itsensä kanssa, että voi päästä eteenpäin. Itse olen pohtinut tätä asiaa juoksuharjoitusten lomassa.. silloin on aina aikaa miettiä.. joskus myös oivaltaa asioita! :)
 


Koleasta ilmasta huolimatta kesäistä keskiviikkoa kaikille!
 
Mervi
 
 

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Viikonloppu

- ja lomakin häämöttää

 

 

 

 
 
Olen laskeutunut viikonloppuun rentouttavissa tunnelmissa! Viikot ennen lomaa tuntuvat pitkiltä.. Vielä täytyy hetki malttaa, ennen kuin minäkin pääsen kirmaamaan kesälaitumille. Lomasuunnitelmat lämmittävät mieltä :) ..ja tämä kesä! Monet asiat tuntuvat hyvältä!
 
Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille!
 
 
Mervi

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Juuret

- Pohdiskelua sukupuun äärellä



Kaikilla meillä on juuremme. Aiempien sukupolvien arvot, asenteet ja traumat voivat vaikuttaa elämäämme ja valintoihimme, vaikka emme sitä tiedostaisikaan. Näin kirjoittaa Kirsti Ijäs, teoksessaan Sukupuu. Olen itse päätynyt kyseisen kirjan pariin kehittäessäni ammatillista osaamistani sekä ymmärrystä ihmisen käyttäytymiseen erilaisissa tilanteissa. Aihe on ollut mielenkiintoinen ja se on saanut minut pohtimaan asioita myös henkilökohtaisella tasolla. Perheessäni on tehty sukututkimusta ja olen jonkun verran perehtynyt aiheeseen. Arkistojen ja dokumenttien ohella olen itse kiinnostunut menetelmistä, joilla tutkitaan ihmisen käyttäytymistä eri aikakausina sekä siitä miten toimintamallit ovat siirtyneet sukupolvilta toisille. Tähän tarkoitukseen Sukupuu -kirja onkin ollut oivallinen työväline. Sukupuun tarkastelu auttaa ymmärtämään itseämme ja läheisiämme. Sen avulla voi oivaltaa monia asioita: Miksi olen tällainen kuin olen? Miksi olen elänyt näin? Kuka oikeastaan olen? Jos olet kiinnostunut omista juuristasi tai teet työtä ihmisten parissa, niin suosittelen tutustumaan tähän teokseen.

Alla pohdiskelua Kirsti Ijäksen Sukupuu -kirjan pohjalta, jotka auttavat oman sukupuun piirtämisessä.. 
 
- Anna sukusi henkilöille kuvaavia "lisänimiä"
(Sovittelija, pomo, vallanpitäjä, hoivaaja..).
 
- Millaisin tunnesitein olet yhteydessä sukusi jäseniin?
Käytä erilaisia viivoja kuvaamaan suhteen laatua.
 
- Saatko joltain luovan, rohkeaan, vastuullisen elämäntavan mallin?
 
- Tuleeko jostain kielteisiä malleja?
 
- Millaisia arvoja suvussasi on?
(suhde perheeseen, läheisiin, työhön, rahaan, politiikkaan, uskontoon..)
 
- Onko jollekulle suvussasi tapahtunut yhtaikaisesti useita isoja kriisejä?
 
- Onko jollekulle suvussasi tapahtunut yhtaikaa vastakkaisilla tavoilla koetelleita tapahtumia (esim. syntymä ja läheisen kuolema)?
 
- Onko irtautumisia, menetyksiä tai luopumisia, joihin liittyvä surutyö on jollakulla jäänyt tapahtumatta tai kesken?
 
- Onko suvussasi vaiettuja tapahtumia tai henkilöitä?
 
- Millainen lapsen asema on ollut suvussasi?
Millainen sinun asemasi oli suvussasi/perheessäsi?
 
- Kuka suvussasi on rohkaissut sinua omaan sukupuoleen kasvamisessa?
Mitä ristiriitoja ja mitä kiitoksen aiheita tuossa kasvussa on ollut?
 
- Miten suvussasi on ilmaistu tunteita?
 
- Millainen parisuhdemalli suvussasi on?
 
- Millaisia vanhemmuuden malleja suvussasi on?
 
- Mitä asioita suvustasi haluat siirtää perintönä lapsillesi ja lapsenlapsillesi?
 
Sukupuun tarkastelun tarkoituksena ei ole etsiä vain vikoja, virheitä, syyllisiä, uhreja ja marttyyrejä, vaan ennen kaikkea löytää perheen ja suvun vahvat hyvät puolet! Tavoitteena on ymmärtää, mitä muuttaa ja mihin suuntaan, tai oppia ymmärtämään ja hyväksymään asiat nykyisellään. Mikäli kiinnostusta on, niin aiheeseen kannattaa tutustua! :)

 
Mervi

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Puutarhaterapiaa

- ja ihana kesä!












Minusta on ihanaa upottaa sormet multaan! Toimii muuten vähän samalla tavalla terapeuttisena vaikutuksena kuin esimerkiksi pullataikinan pyöräyttäminen. Tätä kutsun taikinaterapiaksi. :) Pihassa vihertää jo kauniisti. Tuntuu, että kasvien kukinta on etuajassa. Johtunee ilmeisesti poikkeuksellisen lämpimästä alkukesästä? :) Lumipalloheisi kukkii parasta aikaa. Pionit ovat jo nuppusella.. Jouduin siirtämään toisen Pionipensaan paikkaa ja nyt jännitän miten sille jatkossa käy. Muistan jostain lukeneeni, että Pioni ei kestä siirtämistä.. Siirtäminen oli kuitenkin välttämätöntä, joten toivotaan nyt parasta! Myös alkukesän pihaprojektini, eli suihkulähteen asennus ja sen maisemointi alkavat olla valmiina. Tästä on taas hyvä jatkaa.. :)
 
Ihanaa ja aurinkoista alkuviikkoa!
 
Mervi