lauantai 16. joulukuuta 2017

Joulukuun 16. päivä - Sateenkaarisilta


Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä
menevät kuoltuaan sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, 
joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin ja kaikilla ystävillämme 
on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja
saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa:
loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi,
juuri sellaisiksi kuin ne muistoissamme ja unelmissamme menneistä
päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä.
On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta,
joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä Mutta tulee päivä,
jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen.
Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset, sen innokas ruumis 
värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta ryhmän luota lentäen
yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut. Kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoin tapaatte
te pysytte yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan
enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas
rakasta päätä ja katsot vieläkerran koirasi luottavaisiin silmiin,
jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi mutteivät koskaan poissa
sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä.

(kirjoittaja tuntematon)

Oton muistolle.
Kiitos kärsivällisyydestäsi. 
Kiitos ymmärtäväisyydestäsi.
Kiitos viisaudestasi.

Lepää rauhassa.
Nyt sinun on hyvä olla.

Sinulle rakkaat ihmiset kaipaavat sinua!

Mervi

1 kommentti :

Hannah kirjoitti...

Voi Mervi, tämä nostatti kyylelpurot poskille...niin koskettavaa ja kaunista. Ja lohduttavaa!

Lemmikin poismeno jättää surunsa meihin, mutta myös suuren ilon ja kiitoksen kaikesta siitä, mitä olemme saaneet yhdessä kokea. ♥